Kriittiset ystävykset, yritysjohtaja ja rexi

On Tekijä isotalokJätä kommentti

Johtaja tarvitsee sparraajaa, kehittymiseen haastajaa ja kannustusta. Toisenlaisen organisaation johtamista pohtiessa oma työkin näyttäytyy uudenlaisena. Rehtori ja yritysjohtaja voivat kehittyä aidoiksi kriittisiksi ystävyksiksi, kun molemmat oivaltavat miksi ja miten.

Johtamisen arki, rutiinejako?

Aamuisin pyöräilen koululle, puuhailen päivän ja pyöräilen kotiin. Käyn töissä, johdan koulua, päätän päivittäin monista pienistä ja vähän suuremmistakin asioista. Kuuntelen, keskustelen, neuvottelen, kannustan, rohkaisen, lohdutan, iloitsen ja innostun. Lasken, kirjoitan, viestitän, arkistoin, kokoustan, kalenteroin, koulutan ja kouluttaudun. Aloitan ja päätän projekteja, verkostoidun, palaveeraan ja kasvatan. Hoidan siis rehtorin pestiä. 

Mitä yritysjohtaja tekee? Luultavasti hänen työnsä koostuu samoista elementeistä, mutta eri yhteyksissä ja erilaisilla painotuksilla. Toki yritysjohtaja voi todeta tekevänsä hommia myös sormet savessa. Mutta kyllä rehtorikin vaihtaa lamppuja, tyhjentää silppuria ja pesee astioita. Mutta pitäisikö? Ehkä, mutta ehkä ei jatkuvasti.

Miten kehittäisimme johtamista kustannustehokkaasti?

Johtajana pohdimme, voisinko tehdä työni laadukkaammin ja tehokkaammin. Varmasti, jos vain keksisimme kuinka. On monta tapaa oppia. Kokemus on kova opettaja, joten kannattanee etsiä pehmeämpiä tapoja. Kouluttautuminen ja projekteihin osallistuminen johdattelevat pohtimaan omaa työtä askel askeleelta syvemmin, ainakin silloin, kun päätät avata pinttyneitä ajatusmalleja ja kyseenalaistaa oman organisaation toimintatapoja.

Jokaiselle organisaatiolle muotoutuu toimintatapoja, joita olisi syytä purkaa, muuttaa, tai jopa hävittää. Mutta miten ne havaittaisiin? Miten keksittäisiin uusia, tehokkaampia tapoja toimia? Johtaja ei niitä yksin huomaa, eikä kukaan yksin löydä uusia ratkaisuja. Tarvitaan koko organisaation sitoutumista jatkuvaan toiminnan kehittämiseen. Silti voidaan erehtyä luulemaan, että asiat hoituvat vain yhdellä tavalla. Mitä tapahtuisi, jos koululle tulisi yritysjohtaja ja kysyisi: miksi ja miten täällä toimitaan? Mitä täällä halutaan saada aikaan ja millä hinnalla? Tai vastaavasti yritykseen tulisi rehtori esittämään samoja kysymyksiä?

Win-win periaate johtajien yhteistyössä

Kriittisenä ystävänä yritysjohtaja tulee toisenlaisesta toimintakulttuurista. Hän ei tunne koulukulttuurin erityispiirteitä, mutta hän osaa johtaa omaa yritystään. Toisesta ikkunasta katsottuna koulutyön johtaminen voi tuntua kummalliselta nuorallatanssilta. Rehtori tietää, että narulta ei sovi astua sivuun, mutta voisiko narun korvata vaikka silta? Uusia ajattelutapoja ja ratkaisumalleja voi aueta, kun toinen johtaja kyseenalaistaa arjen rutiineja, johtamistapaa ja -toimintaa ihmettelemällä ääneen ja kysymällä ratkaisujen perusteluja.

Win-win periaatteen mukaisesti rehtori varjostaa vastavuoroisesti yritysjohtajan työtä. Hän ihmettelee ääneen ja kysyy tehtyjen ratkaisujen perusteluja. Näin yritysjohtaja saa avaimia ajatteluun ja kehittämiseen. Dialogissa voi jälleen syntyä ideoita, kuinka jotakin nähtyä ja koettua voisi hyödyntää omassa organisaatiossa.

Luottamus on toimivan yhteistyön edellytys

On oltava rohkea ja luotettava toiseen johtajaan. On uskallettava avata toiselle johtajalle oma työ ja tapa tehdä sitä. Palkinnoksi voi luottaa, että oman koulun/yrityksen toimintakulttuuri kehittyy. Parhaimmillaan yhteistyöstä muodostuu toisiaan sparraavien asiantuntijoiden yhteinen kehittämisprosessi. Kun kanava on auki, dialogi syvenee ja tuottaa uusia ratkaisuja.

Mistä aloittaisin?

Onko johtajalla aikaa tähän? Etäilemään oppineina emme kuluta aikaa ja rahaa matkoihin, mutta kai nykyaikanakin aikaa on edes kaffitteluun, edes etänä? Koulutuksena ja livetapaamisinakin tämä lienee hyötysuhteeltaan todella tehokasta.

Mistä alkuun? Kilauta kaverille? Seinäjoen yrittäjät ovat kokeilleet tätä Seinäjoen rehtoreiden kanssa, joten heiltä voi kysäistä. Lisätietoa löydät Googlaamalla: https://www.tat.fi/critical-friends/ tai   https://www.hel.fi/uutiset/fi/kasvatuksen-ja-koulutuksen-toimiala/mita-tapahtuu-johtamisvarjostuksessa?pd=v.

On rohjettava ottaa ensimmäinen askel. Sitten vain sopimaan yhteisprojekteista, koulutusprosessin osaksi liittämisestä, henkilökohtaisen valmennuksen avulla etenemisestä – tapoja on, kun on tahtoa!

Kuka haluaa kokeilla?

Makua arviointikeskusteluun

On Tekijä isotalokJätä kommentti

Arvostelua, arviointia vai coutsaamista? Arviointi ohjaa kehittämistä, mutta miten sinä tahtoisit oppia? Kenen tahtoisit oppimistasi ohjaavan ja miten?

Liikaa muskottia

Helsingin yliopiston kotitalousopettajain koulutuslinjan ruoanvalmistuksen käytännönkoe 1980-luvun alussa ei unohdu. Olin valmistautunut ohjeiden mukaisesti ja muistiinpanopaperit olivat nuhraantuneet, kun olin kertaillut asioita kotona, bussissa ja domuksella. Aloitin opintoni auttamatta takamatkalta, sillä ennen yliopisto-opintoja en ollut käynyt kotitalous- tai emäntäkoulua ja alan työkokemukseni oli kovin vähäinen ennen yliopisto-opintoja. Akateemikkoperheen ylioppilaalle ruoanvalmistuskoe oli jo käsitteenä outo.

Arpalipussani lukee porkkanamuhennos. Tästä selviäisin. Muistan, että maukkain muhennos maustetaan muskottipähkinän kuorta raaputtamalla. Löydän pähkinän, vaikka en ollut koskaan pidellyt sellaista kädessäni. Terävällä veitsellä saan pintaa rapsutettua. Valmis muhennos arviointipöydälle kauniissa tarjoiluastiassa: Olkaa hyvä!

Valkotakkinen arviointiraati ihailee muhennostani ja maistaa: ”Tämä on aivan pilalla. Ihan liikaa muskottia!” Enpä ole sen jälkeen porkkanamuhennosta keitellyt.

Arvostelenko arviointia?

Työskentelin ravintoloissa ja juhlaemäntänä koko opiskeluajan, jotta oppisin sen, minkä muut alalla jo osasivat. Teorian opin kirjoista, mutta taitoa piti harjoitella. Sisäinen motivaatio oli valtava, halusin näyttää että osaan ja kelpaan. Kokemukseni arviointikulttuurista on varmasti värittynyt, mutta kuitenkin minä innostuin oppimaan, kokeilemaan ja yrittämään.

Positiiviseen, kannustavaan palautekulttuuriin tutustuin aidosti vasta Juhani Jussilan gradu-ryhmässä ja opetusharjoittelussa. Tavoitteekseni otin, että oppisin yhtä kannustavaksi oppimisen ohjaajaksi.

2021 uudistuneet perusopetuksen arviointiohjeet aineenopetuksessa

On ehdottomasti kaikkien oikeusturvan mukaista, että ohjeet tarkentuivat ja arviointikäytänteet yhtenäistyvät. Olennaista lienee, että oppilas tuntee tavoitteet, pyrkii saavuttamaan ne kykyjensä mukaisesti ja innostuu itsearvioinnin avulla kehittämään osaamistaan läpi elämän.

Parhaimmillaan koulun aikuiset jaksavat innostaa oppilaitaan yksilöllisten tavoitteiden saavuttamiseen. Siinä missä moniosaaja napsii kympit eri oppiaineista, toinen saa ansaitusti olla onnellinen, kun karttakoe menee läpi.   

Arvioinnissa maistuu minulle yhä muskotti. Arjessa arviointi voi maistua kitkerältä. Yhdellä opettajalla on 100–550 oppilasta. Voi olla, että ihan jokainen oppimisen ilmentymä ei tule huomatuksi eikä kirjatuksi.

Eihän koulutyön tule olla pelkkää arviointia. Ei meistä aikuisistakaan kukaan tahtoisi esimiehen kulkevan ruksilistan kanssa ympäri koulua bonuspisteitä merkitsemässä. Se ei liene tavoiteltavaakaan. Reilun pelin hengessä oppilaan tulee tietää, mitkä näytöt vaikuttavat arviointiin, ja mihin arvioinnissa kiinnitetään erityisesti huomiota.

Arvioinnista valmennukseen

Milloin opinnot ja työt on kyllin hyvin tehty? Eri puolilta satelee vaatimuksia, kuinka koulua ja opetusta tulee arvioinnin avulla kehittää. Tottahan kouluilla seurataan aikaa ja kehitetään opetusta, mutta paljonko on paljon? Mikä riittää? Mikä on liikaa?

Keskustelu saa uuden sävyn, kun opetuksen retoriikasta pyyhitään pois arvostelu-sana. Arviointi-sanakin alistetaan valmennuksen tukimuodoksi. Jokainen aito ammattilainen tahtoo käydä kunnioittavaa ja arvostavaa keskustelua siitä, kuinka työn hyötysuhde ja laatu saataisiin mahdollisimman korkeiksi. Huippuhienoa, jos tällaista keskustelua saa käydä arvostamansa osaajan kanssa. Luotettu tahtoo olla luottamuksen arvoinen.

Mistä hyvä valmentaja kaikille?

Oppilas ei voi valita opettajaansa, eikä opettaja oppilaitaan. Niinpä valmennussuhteen alussa on hyvä käyttää aikaa ja energiaa luottamuksen rakentamiseen. Usein hyvä yhteys syntyy.

Ihmisten kemiat eivät kuitenkaan aina kohtaa. Nykyäänkin laiha sopu on parempi kuin lihava riita. Tällöin tarvitaan selkeää sopimusta niistä näytöistä, joihin arviointi perustuu. Mitkä, miten ja milloin annetut näytöt vaikuttavat arviointiin ja minkälaiset ovat laatuvaatimukset? Joskus tällaisessa prosessissa on hyvä käyttää toista koulun ammattilaista apuna. Jokainen oppimisen näyte on merkityksellinen osa oppimista, niin sovittelutilannekin. Tällöin oppivat niin sovittelija, opettaja kuin oppilaskin.  

Innostusta ja taitoa maustamiseen

Koko aikuisen ikäni olen yrittänyt innostaa nuoria ja alan ammattilaisia tavoittelemaan omia oppimisen unelmiaan. Hitusen muskottia voin käyttää lanttulaatikkoon ja musakaan korostamaan muita makuja, mutta kenenkään keitoksia en arvostelisi. Arviointi on aina tuntunut ikävältä tehtävältä, mutta tsempparina olen ajoittain onnistunutkin. Jos joku kysyy neuvoa, tahtoo oppia jotakin, olen valmis dialogiin. Porkkanamuhennoksen valmistuksen parhaat niksit kannattaa etsiä muualta, mutta vaikkapa bebe-leivosten valmistukseen osaisin innostaa.

Arvostavan ja toivoa kannattelevan dialogin avulla minäkin jaksan kehittää kouluni arviointikäytänteitä. Toivottavasti näistä dialogeista jää hyvä jälkimaku.

Rajoja koulujen kehittämisunelmalle

On Tekijä isotalokJätä kommentti

Missä menee opetuksen ja sosiaalityön raja, kun oppivelvollisuusikä nousee?

Maksuttomat peruspalvelut

Laatu on lupausten pitämistä myös koulujen kehittämisessä. Oppivelvollisuusiän nousu pakottaa pohtimaan, minkälaisia koulupalveluja nuorille voi luvata. Suomessa oppivelvollisille maksuttomia ovat mm:

  • opetus ja oppimateriaalit
  • kouluterveydenhoito
  • kouluruoka
  • koulukuljetukset, jos koulumatka on yli 5 km
  • tuki- ja erityisopetus
  • maahanmuuttajien valmistava opetus ja kotikielen opetus.

Näiden palveluiden laatu vaihtelee mm. järjestävän kunnan taloustilanteen, henkilökunnan osaamisen ja palveluiden järjestämistavan mukaan. Pakkolomakaupungin rehtorina on vaikea uskoa, että jatkossa koulutyöhön riittäisi tarvittava määrä euroja jokaisen nuoren koulupolun yksilölliseen tukemiseen.

Perusopetuksen päättövaihe ei kaikilta suju suunnitellusti

Kotien näkökulmasta nuori käy koulua, tekee tehtävänsä ja etenee koulussa vuosiluokalta toiselle. Nykyään kuitenkin yhä useampi nuori ei käy koulua säännöllisesti, ei tee tehtäviä eikä etene päävirran mukana. Selityksiä ovat mm.

  • erilaiset oppimisvaikeudet
  • terveydelliset ja psykososiaaliset haasteet
  • someviestinnän muuttama elämäntapa
  • nuoren ja perheen elämäntilanne.

Kouluakäymättömien nuorten auttajat tarvitaan nuorten luo

Miten kouluakäymättömien nuorten oppivelvollisuus täyttyy? Pidetäänkö heidät peruskoululaisina vuosiluokkiin sitomattoman opetussuunnitelman avulla, kunnes he täyttävät 18 vuotta?

Nämä nuoret tarvitsisivat vahvaa ja pitkäkestoista kasvun, kehityksen ja oppimisen tukea useilta ammattilaisilta. Nykyisin monien nuorten auttajien aika kuluu sote-palveluiden kehittämispalavereissa. Toisaalta sotepuolella nuorten auttajat vaihtuvat usein, kun palveluverkkoa uudistetaan.

Raha puhuu ja tukea tarvitsevista nuorista tulee huutolaislapsia. Ammattiauttajat tapaavat nuorta silloin tällöin ja nuorten ongelmien syvetessä koulukin yhä harvemmin. Nuoret kuitenkin tarvitsevat aikuisilta sitoutumista, läsnäoloa ja aitoja kohtaamisia. Opetus on tarjolla koulussa. Kuka auttaisi ja tukisi kotona, jotta polku kouluun ei kasvaisi umpeen?

Koulun tuki onnistuu vain, jos tuki otetaan vastaan

Koulujärjestelmä sisältää erilaisia strategioita ja käytännön toimintaohjeita nuorten kasvun, kehityksen ja oppimisen tukemiseksi. Tavoitteiden suunnassa edetään, mikäli oppilas ja perhe ottavat avun vastaan. Valitettavasti aina ei näin käy.

Koulun ammattilaisten aikaa kuluu runsaasti:

  • turhiin yhteydenottoihin
  • käyttämättä jääneisiin vastaanotto- ja palaveriaikoihin
  • asiakirjojen ja muistioiden kirjoitteluun ja postitteluun
  • läksy- ja tehtäväviestien kokoamiseen ja lähettelyyn, josko ne jotakin kautta eksyisivät nuoren tehtäviksi ja tulisivat joskus tehdyiksi.

Tukisiko sakottaminen tavoitetta?

Englannissa huoltajaa sakotetaan, jos nuori ei tule kouluun. Ei lähetellä Helmiviestejä jatkuvana helminauhana, vaan asia siirtyy poliisille, kun koulun ovi ei käy. Miten yhteiskuntamme muuttuisi, jos oppivelvollisuuden suorittaminen muutettaisiin todelliseksi kansalaisvelvollisuudeksi? Blogin alussa mainitut peruspalvelut olisivat maksuttomia, mutta tehtäisiin pikasakkojärjestelmä palveluiden ylenkatsojille.

Esimerkiksi:

  • luokanohjaajan palaverin laiminlyönti, 50 €.
  • koulunasiantuntijoiden palaverin laiminlyönti (esim. kolme asiantuntijaa) 3 x 50 €.
  • moniammatillisen palaverin laiminlyönti, asiantuntijoiden lukumäärä x 70€ (hinta olisi tavallista korkeampi, sillä palaverin kokoon kutsuminen ja matkat palaveripaikalle maksavat).
  • vastaamattomat helmiviestit 5 €/kpl.

Resurssoinnin priorisoinnin tehostus

Hinnoittelu ei auttaisi syrjäytymiskierteen nuoria. Ehkä tiukennus kuitenkin pitäisi muutamia nuoria opinpolulla, kun perheet heräisivät aiemmin tarttumaan yhteiskunnan pelastusrenkaisiin.  

Ainakin koulun asiantuntijat saisivat suunnata energiansa niiden perheiden ja nuorten palvelemiseen, jotka ovat valmiita rakentamaan yhteiskuntaa opiskelemalla. Loppu nuoriso jäisi terveydenhoito- ja sosiaalisektorin hoidettavaksi. Koulun keinot eivät heihin tehonneet.