Arvostelua, arviointia vai coutsaamista? Arviointi ohjaa kehittämistä, mutta miten sinä tahtoisit oppia? Kenen tahtoisit oppimistasi ohjaavan ja miten?

Liikaa muskottia

Helsingin yliopiston kotitalousopettajain koulutuslinjan ruoanvalmistuksen käytännönkoe 1980-luvun alussa ei unohdu. Olin valmistautunut ohjeiden mukaisesti ja muistiinpanopaperit olivat nuhraantuneet, kun olin kertaillut asioita kotona, bussissa ja domuksella. Aloitin opintoni auttamatta takamatkalta, sillä ennen yliopisto-opintoja en ollut käynyt kotitalous- tai emäntäkoulua ja alan työkokemukseni oli kovin vähäinen ennen yliopisto-opintoja. Akateemikkoperheen ylioppilaalle ruoanvalmistuskoe oli jo käsitteenä outo.

Arpalipussani lukee porkkanamuhennos. Tästä selviäisin. Muistan, että maukkain muhennos maustetaan muskottipähkinän kuorta raaputtamalla. Löydän pähkinän, vaikka en ollut koskaan pidellyt sellaista kädessäni. Terävällä veitsellä saan pintaa rapsutettua. Valmis muhennos arviointipöydälle kauniissa tarjoiluastiassa: Olkaa hyvä!

Valkotakkinen arviointiraati ihailee muhennostani ja maistaa: ”Tämä on aivan pilalla. Ihan liikaa muskottia!” Enpä ole sen jälkeen porkkanamuhennosta keitellyt.

Arvostelenko arviointia?

Työskentelin ravintoloissa ja juhlaemäntänä koko opiskeluajan, jotta oppisin sen, minkä muut alalla jo osasivat. Teorian opin kirjoista, mutta taitoa piti harjoitella. Sisäinen motivaatio oli valtava, halusin näyttää että osaan ja kelpaan. Kokemukseni arviointikulttuurista on varmasti värittynyt, mutta kuitenkin minä innostuin oppimaan, kokeilemaan ja yrittämään.

Positiiviseen, kannustavaan palautekulttuuriin tutustuin aidosti vasta Juhani Jussilan gradu-ryhmässä ja opetusharjoittelussa. Tavoitteekseni otin, että oppisin yhtä kannustavaksi oppimisen ohjaajaksi.

2021 uudistuneet perusopetuksen arviointiohjeet aineenopetuksessa

On ehdottomasti kaikkien oikeusturvan mukaista, että ohjeet tarkentuivat ja arviointikäytänteet yhtenäistyvät. Olennaista lienee, että oppilas tuntee tavoitteet, pyrkii saavuttamaan ne kykyjensä mukaisesti ja innostuu itsearvioinnin avulla kehittämään osaamistaan läpi elämän.

Parhaimmillaan koulun aikuiset jaksavat innostaa oppilaitaan yksilöllisten tavoitteiden saavuttamiseen. Siinä missä moniosaaja napsii kympit eri oppiaineista, toinen saa ansaitusti olla onnellinen, kun karttakoe menee läpi.   

Arvioinnissa maistuu minulle yhä muskotti. Arjessa arviointi voi maistua kitkerältä. Yhdellä opettajalla on 100–550 oppilasta. Voi olla, että ihan jokainen oppimisen ilmentymä ei tule huomatuksi eikä kirjatuksi.

Eihän koulutyön tule olla pelkkää arviointia. Ei meistä aikuisistakaan kukaan tahtoisi esimiehen kulkevan ruksilistan kanssa ympäri koulua bonuspisteitä merkitsemässä. Se ei liene tavoiteltavaakaan. Reilun pelin hengessä oppilaan tulee tietää, mitkä näytöt vaikuttavat arviointiin, ja mihin arvioinnissa kiinnitetään erityisesti huomiota.

Arvioinnista valmennukseen

Milloin opinnot ja työt on kyllin hyvin tehty? Eri puolilta satelee vaatimuksia, kuinka koulua ja opetusta tulee arvioinnin avulla kehittää. Tottahan kouluilla seurataan aikaa ja kehitetään opetusta, mutta paljonko on paljon? Mikä riittää? Mikä on liikaa?

Keskustelu saa uuden sävyn, kun opetuksen retoriikasta pyyhitään pois arvostelu-sana. Arviointi-sanakin alistetaan valmennuksen tukimuodoksi. Jokainen aito ammattilainen tahtoo käydä kunnioittavaa ja arvostavaa keskustelua siitä, kuinka työn hyötysuhde ja laatu saataisiin mahdollisimman korkeiksi. Huippuhienoa, jos tällaista keskustelua saa käydä arvostamansa osaajan kanssa. Luotettu tahtoo olla luottamuksen arvoinen.

Mistä hyvä valmentaja kaikille?

Oppilas ei voi valita opettajaansa, eikä opettaja oppilaitaan. Niinpä valmennussuhteen alussa on hyvä käyttää aikaa ja energiaa luottamuksen rakentamiseen. Usein hyvä yhteys syntyy.

Ihmisten kemiat eivät kuitenkaan aina kohtaa. Nykyäänkin laiha sopu on parempi kuin lihava riita. Tällöin tarvitaan selkeää sopimusta niistä näytöistä, joihin arviointi perustuu. Mitkä, miten ja milloin annetut näytöt vaikuttavat arviointiin ja minkälaiset ovat laatuvaatimukset? Joskus tällaisessa prosessissa on hyvä käyttää toista koulun ammattilaista apuna. Jokainen oppimisen näyte on merkityksellinen osa oppimista, niin sovittelutilannekin. Tällöin oppivat niin sovittelija, opettaja kuin oppilaskin.  

Innostusta ja taitoa maustamiseen

Koko aikuisen ikäni olen yrittänyt innostaa nuoria ja alan ammattilaisia tavoittelemaan omia oppimisen unelmiaan. Hitusen muskottia voin käyttää lanttulaatikkoon ja musakaan korostamaan muita makuja, mutta kenenkään keitoksia en arvostelisi. Arviointi on aina tuntunut ikävältä tehtävältä, mutta tsempparina olen ajoittain onnistunutkin. Jos joku kysyy neuvoa, tahtoo oppia jotakin, olen valmis dialogiin. Porkkanamuhennoksen valmistuksen parhaat niksit kannattaa etsiä muualta, mutta vaikkapa bebe-leivosten valmistukseen osaisin innostaa.

Arvostavan ja toivoa kannattelevan dialogin avulla minäkin jaksan kehittää kouluni arviointikäytänteitä. Toivottavasti näistä dialogeista jää hyvä jälkimaku.